Tauski Iltapululle: Elän koronan aikana elämäni onnellisinta aikaa!

Korona vei Tauskilta työt, mutta mies ei sure.

Koronaepidemia vei Tauski Peltoselta, kuten monilta muiltakin laulajilta elannon. Mies ei ole jäänyr surkuttelemaan, vaikka tili ei enää pullistu entiseen malliin.

-Olen jo sen ikäinen, että voin olla rehellinen ja sanoa mitä ajattelen. Olen laittanut koronan aikana itseni kuntoon. Painoa on lähtenyt 25 kiloa. Alkoholi sekä tupakka ovat jääneet pois, Tauski kertoo Iltapululle.

Keikka-artistina Tauski on tottunut koviin aikoihin ennenkin, kun keikkaa ei ole ollut paljon.

-Olen mielummin persaukinen ja onnellinen, jos elämä muuten on hyvää, vaikka rahaa ei olisi. Koronatukia en ole saanut, enkä enää edes hae. Niin vaikeaksi se on tehty, Tauski sanoo.

Tauski kuitenkin kritisoi hallituksen päätöstä sulkea ravintolat jo kello 23 aikoihin sen jälkeen, kun ravintolat taas aukeavat kesäkuun alussa.

-Ilmeisesti luullaan koronan olevan niin viisas virus, että korona katsoo kelloa, koska se tartuttaa. Kyllä minua risoo tämä touhu niin, että Linnan juhliin en mene laulamaan, vaikka pyydettäisiin, Tauski puhkuu.

Julkaistu 25.05.2020

Uusimmat

Radiojuontaja Juha Perälä Iltapululle: Siirryin radiosta televisioon! Sex Tape Suomen Marja Kihlström: Parien avoimuus yllätti! Mentalisti Noora Karma iloitsee Iltapululle uudesta sarjastaan: Vielä en voi paljastaa! Tv-toimittaja Sanna Ukkola Iltapululle: Palaute voi olla julmaakin! Piia Koriseva Iltapululle: Ohjelmani on koronavapaa! Oikeasti aivan pirun hauska yhdysvaltalaiselokuva telkkarissa – katso traileri ja lyhykäinen arvio vuoden 2013 elokuvasta! Tosi-tv-tähti Marianne Kallio Iltapululle: Haluan seksologiksi! Oscar-palkittuja komedioita ei liiaksi ole – tässä kuitenkin sellainen George Clooneyn tähdittämänä! Muistatteko alastoman säätytön? Näin seksikkäältä hän näyttää nyt! Sofia Belorf ja Stefan Therman lähtivät ulkomaille - Rakkautta ei enää peitellä! Katettuna nyt korkealaatuista supersankarielokuvaa vuodelta 2016 – IMDB-arvosana huima 7,8 Tuore vuoden 2018 elokuva eturivin suomalaisnäyttelijöillä jo nyt televisiossa – tätä ei todellakaan ole moni nähnyt! Näin Luokkakokous 3-elokuvaa tehdään: Ökyvene parkissa ja bikinityttöjä täynnä! Etsintäkuulutus: Missä olet, Tuomas Enbuske? Ihastuttava, nykyiseen somemaailmaan hyvin istuva vuoden 2016 elokuva nyt televisiossa – Pulu suosittelee! Nyt on herkkua tarjolla! – Rautainen supersankarikaksikko kohtaa 2016 vuoden leffassa! Mika Salo Iltapululle: Ryhdyin simulaattorikuskiksi! Stallone vetää taas nyrkkeilyhanskat käteen suositussa vuoden 2015 urheiludraamassa – katso traileri! Yksi kaikkien aikojen klassikoista taas katsottavissa – ohjaajana legendaarinen Quentin Tarantino Suurin pudottaja -kisaaja Claudia Eve Iltapululle: Lihoin 30 kiloa suruuni!