Stephen Kingin klassikkoleffa kertoo jännittävän tarinan miehestä, joka saa yllättäen selvännäkijän kykyjä

Vuoden 1983 elokuva Viimeinen yhteys: The Dead Zone marssittaa ruutuun muun muassa Christopher Walkenin ja Brooke Adamsin.

Maailman kuuluisin kauhukirjailija Stephen King on tullut tunnetuksi monesta asiasta. Helmikuun alussa hän esimerkiksi julkisti lopettavansa kokonaan Facebookin käytön. Kyseessä oli vastalause sille, että Facebook sallii mainoksissaan tietoisesti poliittisten epätotuuksien julkaisemisen. Saahan sitä toki 72-vuotiaallakin periaatteita olla!

Tunnettu on myös Kingin osallisuus elokuvaan Viimeinen yhteys: The Dead Zone. David Cronenbergin vuonna 1983 julkaistu elokuva nimittäin perustuu Kingin samannimiseen vuoden 1979 romaaniin.

Klassikko esitetään Yle Teemalla kello 21.00. Trailerin vanhasta kunnon elokuvasta näet tästä:

Julkaistu 20.02.2020

Uusimmat

Jim Carrey tulee taas – veikeä veijari tähdittää vuoden 2000 romanttista komediaa Renée Zellwegerin kanssa Luvassa romanttista komediaa vuodelta 2004 – pääosissa Drew Barrymore ja Adam Sandler Julkkiskokki Hans Välimäki tekee paluun uudessa sarjassa – nämä julkisuuden henkilöt ruokaohjelmassa muun muassa nähdään Tänään se viimein tulee – Madventuresin uudet jaksot ovat täällä taas! Vuoden 2014 toimintajännärissä pääosissa Liam Neeson ja Julianne Moore - katso traileri Tositapahtumiin perustuva elokuva vuorikiipeilijästä, joka jäi viideksi päiväksi jumiin – selviytyi ihmeen kaupalla Uusi mustan huumorin amerikkalaissarja alkaa – Yhdysvalloissakin nähtiin ensimmäiset jaksot vasta elokuussa 2019 Christopher Nolanin menestysleffa vuodelta 2010 nähdään taas – josko sitä tällä kertaa katsoessa vihdoin ymmärtäisi juonen? Luvassa nyt yhdysvaltalais-tsekkiläistä tv-ensi-iltaa – Sotadraama vuodelta 2017! Ikivihreän klassikkobiisin mieleen tuova mustan huumorin rikoselokuva tulee taas – pääosassa Brad Pitt Rakastettu saksalaisarja tekee jälleen paluun – Bruno Schumann on täällä taas! Televisiossa nyt oikeasti hyvänä pidetty romanttinen draama vuodelta 2014 – katso traileri Nyt luvassa hyytävä vuoden 2010 trilleri – ohjaajana legendaarinen Martin Scorsese ja pääosassa Leonardo DiCaprio! Tiedätkö, miten Tarzanin tarina jatkuu viidakosta? – Vastaus selviää elokuvassa vuodelta 2016! Legendaarisesta Myytinmurtajat-sarjasta tuttu kasvo samanhenkisessä mutta täysin uudessa sarjassa – alettiin esittää Yhdysvalloissakin vasta viime kesänä Koronatilanteeseen pientä lääkettä nyt myös televisiopuolella – Kaikki kotona live laitettiin nopeasti kasaan Televisiossa Will Smithin vuoden 2007 moderni klassikko – juoni osuu häkellyttävän hyvin koronaviruksen aikakauteen Jatkoa pian saava kaikkien aikojen toimintaelokuva tulee taas – pääosissa hauskalla tukkamuodilla varustettu Mel Gibson sekä Danny Glover Tuoreena Jokerinakin tunnettu Joaquin Phoenix pääosassa vuoden 2018 elokuvassa – luvassa palkittu psykologinen toimintatrilleri! Yhdysvaltalaisessa vuoden 2014 rikosdraamassa ei olla Jumalan kämmenellä, vaan taskussa